Saaristomeri on luontonsa puolesta aivan erityinen alue Suomessa ja maailmassa. Kaksi miljardia vuotta vanha kallioperä kohoaa täällä merestä muodostaen maailman monisaarisimman saariston. Kallioissa näkyvät vanhat tulivuorten merkit ja jääkauden jäljet. Saarten lomitse puikkelehtiessa tuntee välillä liikkuvansa labyrintissa, mutta kun kiipeää saaren laelle näkee kauas horisonttiin. Saaristo houkuttelee tutkimaan aina uusia saaria ja seikkailemaan.
Tutustu kanssamme saariston luontoon kaikilla aisteillasi ja anna luonnon tuoda hyvää mieltä ja terveyttä samalla kun irtudut arjen stressistä. Opi asioita, joista voi tulla sinulle rakas luontoharrastus tai taitoja turvalliseen retkeilyyn ja luontoelämyksiin. Meillä on Luontokoulussa yli 20 vuoden kokemus ja palamme halusta
Lisätä mielenkiintoa luontoa kohtaan ja tarjota positiivisia luontokokemuksia
Edistää ympäristön kunnioittamista ja kestävää kehitystä
Tehdä saariston kulttuuri tunnetuksi ja tehdä töitä elävän saariston hyväksi
Järjestämme luontoleirikouluja ja luontopäiviä kouluille. Aikuisille on tarjolla ohjelmaa teemalla Hyvinvointia luonnosta. Lisäksi räätälöimme mielellämme luonto-ohjelmia ryhmille ja teemme yhteistyötä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja hankkeiden kanssa.
Luontokoulu
Luontokoulussa luokkahuoneemme on luonto ja opimme itse tekemällä ja kokemalla. Samalla syntyy vahva tunneside luontoon. Luontoleirikouluilla on viisi teemaa, jotka sisältävät monipuolisesti erilaisia ohjelmia eli pajoja:
Flora ja fauna
Erätaidot
Ympäristötietoisuus
Saariston kulttuuri ja tarinat
Teemme yhdessä
Luontoleirikoulu voi olla myös ruotsin kielen kielikylpy. Toimimme myös kiertävänä luontokouluna Lounais-Suomen kouluille. Tällöin luontokoulun opettaja vierailee koululla ja pitää luontokoulupäivän koulun läheisyydessä.
Hyvinvointia luonnosta ja hyvinvointia luonnolle!
Järjestämme TYKY-päiviä ja päiväretkiä toivotulla ohjelmalla yrityksille ja erilaisille ryhmille. Ohjelma voi olla yhdistetty hieno saaristokokemus sekä hyvä luontoteko. Se voi sisältää esimerkiksi opastetun linturetken tai lepakkoretken, patikointia, verkkokalastusta, luontoseikkailun taikka jotakin muuta toivomusten mukaan. Katso lisää valikosta vasemmalla!
Yhteistyötä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja hankkeiden kanssa
Toimintaamme kuuluu myös yhteistyö arvojamme jakavien organisaatioiden kanssa. Luonais-Suomen jätehuollon toimeksiantona annamme jäteneuvontaa ja opetamme kestävää kehitystä mm. koululaisille. Järjestämme myös tapahtumia yhdessä Pidä Saaristo Siistinä ry:n sekä Arkipelagia-seuran kanssa.
Opetushallituksen rahoittamassa ympäristökasvatushankkeessa ”Saariston muinaishistoria inspiraatioksi ja voimavaraksi” loimme saariston muinaishistoriaan perustuvia opetusohjelmia ja -materiaaleja.
Järjestämme kursseja ja talkooleirejä luonto-, kartoitus- ja tutkimusprojekteille.
Vielä ehdit varata luokkaretken kevääksi saariston maisemissa! Ohjelmassa voi olla purjehdusta, melontaa, pyöräilyä, vierailu maatilalla tai voit tehdä retken yhteysaluksella johonkin jännittävään saareen. Ota meihin yhteyttä ja kerro toiveesi!
Tarjoamme leirikouluja saaristoluonnossa ja merellisessä ympäristössä. Koe seikkailuja, hanki uusia taitoja luontoretkeilyyn, tutki luontoa ja opi saaristokulttuurista. Nyt voit varata leirikouluja vuodelle 2023 ja 2024 sekä luokkaretkiä keväälle 2023. Tervetuloa turvalliseen leirikouluun!
Purjehtien liikut ekologisesti ja koulupurjehduksillamme opit kuinka laivalla toimitaan ja osallistut erilaisiin tehtäviin, kuten purjeiden nostoon ja navigointiin. Järjestämme purjehduksia päiväretkinä tai osana leirikouluohjelmaa. Storbåten Tacksamhetenin kyytiin mahtuu 12 henkilöä kerralla ja se vie purjehtimaan Nauvosta. Jahti Eugeniaan mahtuu 30 henkilöä kerralla ja se purjehtii Kemiönsaaren saaristossa. Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan ajankohdasta ja ohjelmasta!
Olemme avanneet varauskalenterit vuoden 2022 ja 2023 leirikouluille. Jos suunnittelet leirikoulua, voit lähettää meille tiedustelun ja tarjouspyynnön, niin kerromme lisää. Kun haluat retkeillä ja seikkailla saaristoluonnon merellisissä tunnelmissa, tule meille! Järjestelyissä ja toiminnassamme noudatamme erityistä turvallisuutta, huolehdimme hygieniasta ja seuraamme ajankohtaisia ohjeita. Luontoleirikoulussa ollaan lähes koko ajan väljästi ulkona luonnossa. Järjestämme myös majoittumiset ja ruokailut […]
Tervetuloa treenaamaan selviytymistaitoja ja pitämään hauskaa saaristoon! Luontokoulu yhteistyössä Kirjais Kursgårdin ja Living Archipelagon kanssa. Lue lisää esimerkkiohjelmasta.
Kevään kruunaa hauska tekeminen yhdessä. Upea saaristoluonto tarjoaa mahtavan ympäristön ja lukuisia vaihtoehtoja merellisiin seikkailuihin. Olemme listanneet erilaisia retkivaihtoehtoja. Tutustu niihin! Teemme jokaiselle ryhmälle oman aikataulun ja tarjouksen toiveittenne perusteella. Kevätseikkailut saaristossa odottavat sinua!